29. kesäkuuta 2013

Onni on hyvä hevoshieroja!

Otsikko tiivistää tämän hetken fiilikset täysin. Maikki kävi eilen ja Kurre nautisteli silmät puoliummessa, alahuuli lörpättäen kuukausittaisesta hieronnastaan. Selkä oli taas hieman kireä, mutta aukesi kohtuullisen helpolla ja nopeasti. Olen jäljittänyt selän jokakuukautisen kireyden sekin käyttöön ja minähän tosiaan ajan vain startit ja vedot sekillä. Se kuitenkin riittää, kun poni ei saa pyöristettyä ja nostettua selkäänsä sekin kanssa kunnolla.

Hieronnan lopussa löytyi kuitenkin yllätys, fasettilukko sään takaa. Reaktiosta päätellen Kurre ei vielä itsekään tiennyt lukon olemassaolosta, sillä sen rauhallinen nuokkuminen vaihtui salamana korvat luimuun ja etujalalla komentamiseen. Kraniolla Maikki keinutteli selkää ja lukko aukesi, jolloin ponikin rentoutui taas välittömästi ylähuulen valahtaessa polviin. Kurre rakastaa kraniota ihan mielettömästi ja komensi Maikkia jatkamaan, kun oli lopetuksen aika. Tarvisi itsekin varata aika sinne kranioon, olen kuullut paljon kehuja myös ihmisiltä.

Tänään molemmat neidit pääsivät ajolenkille. Ella oli toissapäivänä reippaasti menossa ja innokas, tänään vähän enemmän hoputeltava. Kurre oli ekaa kertaa pariin viikkoon valjaissa, ajoin pitkästä aikaa pelkällä riimulla ja ilman suojan suojaa. Poni hölkkäili rennosti ja iloisen oloisena.

Huomenna heinäpellolle! Yritän taas aktivoitua blogin suhteen ja yritän taas kerran, jos saisin ajatukseni uudesta bannerista kuvaksi asti. Jos jollakulla on halua tehdä blogille kesäinen, värikäs banneri - antaa palaa! :)

25. kesäkuuta 2013

Juhannus nukkuen

Postauksen kuvituksena huonot kuvat Viivin ekalta johtamistunnilta. Ihanan ylivalottuneita ja tuo yksi kuva hyvästä kohdasta on myös epätarkka, no... Näillä mennään. Toivottavasti saan tänään vähän parempia :)




Olen viettänyt kolmen päivän juhannusvapaani lähinnä nukkuen ja alan pikkuhiljaa palailla elävien kirjoihin. Koko ajan kasaantuneet univelat tuli toivottavasti nukuttua kerralla pois... Tosin ilmeisesti akillesjänteen tulehdukseen syömäni tulehduskipulääkekin väsyttää jonkin verran. Olen nukkunut iloisesti 10h yöunia ja parin-kolmen tunnin päiväunet siihen päälle. Toki on ehditty harrastaa, olen pitänyt Viiville yhden tunnin Kurren kanssa ja tänään toisen, käynyt uittamassa poneja ja ehtinyt jopa itse ratsastaa. Nyt ajattelin kirjoittaa tämän, käydä itse ratsastamassa, pitää sen tunnin ja sen jälkeen suihkun kautta töihin :)

Lifestyle-tietoa tähän väliin - kävin eilen alennusmyynneissä ja askeleeni veivät pitkästä aikaa JC:hen. Lähdin liikkeestä törkeästi köyhempänä, mutta nyt peräti kaksien Levi's-farkkujen onnellisena omistajana! Olen sitkeästi käyttänyt vuosia Vero Modan ja Gina Tricotin farkkuja ja nyt päätin sijoittaa. Oli niiiiiiin oikea ratkaisu! Ja koska molemmat housut olivat alessa, sehän on kuin pankkiin laittaisi rahaa. Eikö niin?

Sunnuntaina tosiaan ponit pääsivät uimaan Yyteriin. Kurren (ja minun) mielestä vesi oli kyllä liian kylmää, mutta Ella porskutteli innosta soikeana. Ella esitteli erityisesti sukellustaitojaan ja upotti päänsä silmiä myöden veden alle ja hauskaa oli! Kurre ui kunnolla ja annoin sen kuljettaa minut kohti rantaa harjasta kiinni pitäen, Ella ui vain pätkiä ja muuten se pidettiin kaviot pohjassa. Uimisen jälkeen ponit pääsivät piehtaroimaan rantahiekalle ja tämän jälkeen esittelykappaleiksi, kun isäni tutut tulivat kysymään josko koiraa saisi tutustuttaa hevosiin ja joku tuntematon nainen muuten vaan ihailemaan ja rapsuttelemaan :) Kurre nautiskeli huomiosta ja Ella pyöri kuin väkkärä, oli kaikkea kivaa katseltavaa. Ella käyttäytyi hienosti koko reissun ja kulkee kopissakin erittäin hyvin nykyään. Korviinsa se saa pumpulit ennen kotoa lähtöä ja ne poistetaan vasta kotona, mutta ne selvästi saavat ponin rauhallisemmaksi ja ylimääräinen touhuaminen jää pois. Käytti tosin Kurrekin tuon ikäisenä aina pumpuleita, kun sen kanssa tehtiin jotain.




Tuuli on maastoillut pari kertaa Kurren kanssa ja on nyt vielä osan viikkoa lomailemassa, hänen kanssaan käydään tutustumassa Wilkun kenttään lauantaina. Viivi on ratsastanut ahkerasti, niin maastossa kuin opetellen johtamistekniikkaa :) Eka tunti viime maanantaina johtaen meni yllättävän hyvin, Viivi sai hyvin ideasta kiinni vaikkei ollut ikinä tehnyt tällaisia harjoituksia. Johtaessa ekoja kertoja jää helposti liikaa ratsastamaan vain ohjalla, kun pääpaino on edelleen pohkeessa - Kurre pari kertaa huomautteli pohkeen unohtumista, mutta hyvin tyttö korjasi virheensä ja alkoi taas ratsastaa jalalla. Yritin valokuvata samalla kun neuvoin, eli kuvasaldo jäi huonoksi ja luonnollisesti jätin kuvaamassa parhaat pätkät. Uusi yritys tänään!

Itse ratsastin Murun perjantaina ja lähden urheilemaan tämän postauksen kirjoitettuani. Oli jotenkin todella huono päivä - menin ratsastamaan heti töiden jälkeen ja olin väsynyt jo valmiiksi. Ratsastaessa kaikki meni näennäisen ok, eikä meno kai ihan kamalalta näyttänyt, mutta vasen jalkani ei ollut yhtään menossa mukana enkä saanut jalkaa kunnolla kiinni. Murulta löytyi hieronnassa kipukohta oikealta lannerangasta, eli se on vasempaan huonompi; loistohetki todeta vasemman jalan heikkous. Oikealle poni tuli tosi hyvin ja vasemmallekin pikkuhiljaa loppua kohti. Alkuun jouduin vähän tuuppaamaan eteenpäin ja laukkojen jälkeen meinasi jarrut kadota :) Tehtiin loppuun vielä vähän perus kahdeksikolla johtamisten jälkeen temponmuutoksia harjoitusravissa. Oikeaan kierrokseen yllättävän hyvä, vasempaan Muru oli unohtamassa istunnan pidätteet ja juoksemassa läpi. Otin siis pari pysähdyksen kautta peruutusta ja Muru alkoi odottaa paremmin, jolloin harjoitus onnistui. Loppuun vielä ravit eteen-alas kahdeksikolla ja niin pitkät loppukäynnit, kuin malttoi paarmojen keskellä... Paarmoja oli nimittäin ihan törkeän paljon, hyi! Toivottavasti nyt on vähemmän aamun viileydessä.

Superpitkä postaus, toivon mukaan edes joku jaksaa kahlata tämän läpi!

19. kesäkuuta 2013

Hengissä ollaan!

Hönö!

Pikapostaus kertoakseni, että hengissä ollaan edelleen. Viivi ja Tuuli ratsastavat nyt vielä viikon verran enenmmän ennen Kurren aisoihin laittoa ja Ellalle teki mietintätauko hyvää, hienosti pötkittiin Kurren henkisen tuen avulla uutta lenkkiä. Kunnon postaus, kun töitä ja muilta kiireiltä ehdin!

Kuvasta kiitos Renja Ojanperälle!

12. kesäkuuta 2013

Heti perään toinen täysosuma

 


Hevonen / Ohjastaja Aika Kerroin Palkinto Matka:rata
1. 7 Zenita Dar / Marjukka Mahlamäki 2.16,0 x 100 € 1780:1 Selostus / Video
2. 5 Karismas Kurt / Verna Sankari 2.31,9 50 € 1640:1 Selostus / Video
3. 1 Fina Flickan / Ida Satamo 2.39,8 x 30 € 1600:1 Selostus / Video
4. 3 Theobald / Annika Tamminen 2.40,9 x 20 € 1600:3 Selostus / Video
5. 4 Urgute 35 RUSS / Maria Riikonen 2.41,8 x 1600:4 Selostus / Video
6. 2 Moijan 276 RUSS / Heidi Vuori 2.41,9 x 1600:2 Selostus / Video
6 Flicker Aria / Ida Suomela hll 1740:1 Selostus / Video
Väliajat: 2.46.5/Fina Flickan2.39.0/Karismas Kurt2.17.0/Zenita Dar

Porista haettiin viikon sisään toinen voitto. Porin rata vaan alkaa selvästi olla tosi tosi tuttu... Lämmitys meni lähinnä laukatessa, ilmeisesti laajentuneet näkymät vasemmalle sai pienen ponin lähes vapauden hurmaan! Kytättiin aivan kaikkea radan varressa ja laukkailtiin kaunista koottua laukkaa. Vähän oli siis mielenkiintoiset fiilikset lähteä itse starttiin... Mitä nyt itse meinasin unohtaa käydä puhaltamassa. Huomatkaa uusi kypärä! Kyllä, se on meikäläisen ihan ikioma, ei keneltäkään lainattu. Isä innostui viime vuonna lisäämään ajovehkeisiin sponssikypärän, joka saapui eilen parahiksi starttiin :)

Postauksen kuvista lämmin kiitos Heidi Torsti! Vielä on tulossa yksi kuvaoksennus Renjan kuvia Turusta ja Hennan materiaalia Porista.





11. kesäkuuta 2013

Hyi mikä ilma!

Postauksen kuvista kiitokset anniinak.kuvat.fi!



Ällöttävä ilma! Byebye helteet, talvi tuntuu tulleen takaisin. Heitin poneille ohuet sadeloimet aamulla ulos, sillä päiväksi on luvattu vesisadetta - taas - ja Kurren olisi suotavaa olla edes raveihin lähtiessä suurinpiirtein kuiva. Illalla pitäisi vähän auringonkin näyttäytyä... Tänään on taas vähän ohjelmaa, eli ponien päiväruokien jälkeen käyn tekemässä illan työni raviradalla, ennen kuin pakkaan ponin ja Viivin autoon kotona. Startin jälkeen matkataan saman tien kotiin ja ponin hoidon jälkeen singahdan omaan kotiini ja matka kohti yhden yön mökkielämää alkaa. Kaupassakin pitäisi siis ehtiä käymään...

Loppuviikosta on tiedossa Murun kanssa kouluvääntöä torstaina ja sunnuntaina, perjantai-lauantai menee Tampereella lomailun merkeissä. Kurre saa parin viikon ratsastuskuurin, 2-3 reippaampaa maastoa ja 2-3 kouluvääntöpäivää viikossa. Ella saanee jonkinlaiset tehoajoviikot, ajattelin käydä Viivin ja Kurren kanssa radalla lukemassa maisemia :) Kurre tulee selästä henkiseksi tueksi.

Seuraavat ravisuunnitelmat taitavat olla 4.7. Kauhavan poniraveissa. 6.7. on Kokemäen näyttely, johon molemmat ponit on ilmoitettu.








10. kesäkuuta 2013

Ensimmäisiä Turkukuvia

Kurre osaa homman vaikka silmät kiinni ja kuski näyttää lievästi sanottuna tönköltä tuon liivinsä kanssa. Toivon mukaan saan parit lisäkuvat vielä, kun tapahtuman virallinen kuvaaja Renja Ojanperä saa kuvia näytille :)

Kuvista kiitos Minna Mäkinen! 







8. kesäkuuta 2013

Kauden aloitus takanapäin

...ja ihan mahtavalla tuloksella! Kurre oli varsin elämäänsä kyllästyneen oloinen ravipaikalla ja itse etsin mittaajaa aivan kuumana, sisäänkirjoituksen tytölle kiitokset puhelimen käytöstä. Kurre kutistuikin 6,5 cm viime vuoden mittauksesta :D En usko kummankaan ravipaikalla tehdyn mittauksen olevan oikeita, mutta hyvät naurut ainakin saatiin tästä päivästä. Viime vuonna mitattuna puolesta välistä kaulaa 128,5 cm, tänään reilusti oikeaa kohtaa taaempaa 122 cm. Olisiko oikea mitta siis jotain 125 cm tienoilla kuitenkin?

Hevonen / Ohjastaja Aika Kerroin Palkinto Matka:rata
1. 2 Zenita Dar / Marjukka Mahlamäki 2.09,1 x 100 € 2160:2 Selostus / Video
2. 1 Kumlaby Modul / Elina Pakkala 2.09,1 50 € 2160:1 Selostus / Video
3. 7 Lukas Star / Jonna Kangas 2.11,1 x 30 € 2240:1 Selostus / Video
4. 4 Surprise Dar / Jenni Mäenpää 2.17,1 20 € 2180:2 Selostus / Video
5. 8 Drömmer Lu Art / Linda Pitkänen 2.13,5 x 2240:2 Selostus / Video
6. 6 Kotimäen Felicia / Sonja Julkunen 2.16,1 x 2220:2 Selostus / Video
7. 5 Tejas Monsork / Elina Karjalainen 2.17,7 x 2220:1 Selostus / Video
3 Leijan 32 RUSS / Taina Mässeli Poissa 2180:1 Selostus / Video
Väliajat: 2.15.0/Kumlaby Modul 2.15.0/Zenita Dar 2.03.0 2.02.5

Minkä tästä voit sanoa. Startti sujui kuin tanssi ja pääsin ajamaan juuri niin kuin olin etukäteen ajatellut, Kumlaby Modulin selkään startista ja Möllin laukatessa toisessa kaarteessa päästiin sisäkautta ohi. Tästä lasketeltiin maaliin kiihtyvällä tahdilla, Kurre vastasi Möllille koko matkan vähän hohhoijaa-fiiliksellä ja minä lähinnä pyysin sen verran, ettei jäädä odottelemaan toisen jäädessä hiukan taaemmas. Lämmityksen jälkeen vaihdoin himmentimen sisältä ulos ja oli hyvä päätös, mutta hiukan vaati välillä muistuttelua kun Kurre ei nähnyt takaa tulevaa. Voitto turvan mitalla ja itselle jäi helppoa kuin heinänteko-fiilis. Hyvällä on kiva ajaa kilpaa!

Kurre arvottiin vielä dopingiin ja siellä vasta olin neitokaisesta ylpeä. Pissit tuli vartin sisään karsinaan laitosta ja ennenkaikkea Kurre antoi pistää ilman shown järjestämistä. Eka doping, näytteenottaja haisteltiin päästä varpaisiin ennen pissin tekoa :)

Seuraneitinä mukana ollut Ellakin yllätti hyvällä käytöksellä läpi ravien. Alkuun poni oli narussa kulkemassa ympäri tallialuetta ja ennen Kurren lämmitystä joutui koppiin seisomaan, katosten ollessa valmiiksi jaettu eikä vapaata riistaa kuten toivoin. Hienosti seisottiin kopissa ja kun alkoi tulla tylsää, saatiin heinät nenän eteen ja taas oli helppo viihtyä omassa seurassa.

5. kesäkuuta 2013

Mamman aasi!


Poninkiusausta ja Pori 11.6.

Hupsista hei ja hepsankeikkaa. Aloitetaan kurrenkiusaus oikein kunnolla ja sieltähän löytyy yksi pieni Zenita Dar myös Porin listoilta ensi tiistaina. En ollut tosiaan aikeissa ilmoittaa, mutta soiteltiin mukaan vielä aamulla.

2. ponilähtö klo 17:30 B-Ponit tasoitusajo 1600 m p. 2.35.0 + 20 m/ 2,0 s P. 100 e.

# Hevonen / Ohjastaja Matka:rata Autoennätys Tasoitusennätys Voittosumma
1 Fina Flickan / Ida Satamo 1600: 1 2.40,1ke 180 €
2 Moijan 276 RUSS / Heidi Vuori 1600: 2 2.42,7ke 89 €
3 Theobald / Annika Tamminen 1600: 3 2.42,4ke 84 €
4 Urgute 35 RUSS / Maria Riikonen 1600: 4 2.49,1ake 2.38,8ke 30 €
5 Karismas Kurt / Verna Sankari 1640: 1 2.31,5ke 221 €
6 Flicker Aria / Ida Suomela 1740: 1 2.26,3ake 2.22,3ke 124 €
7 Zenita Dar / Marjukka Mahlamäki 1780: 1 2.15,4ake 2.18,9ke 390 €


Viimeistelin Kurren hetki sitten Turkuun. En sano muuta, kuin että herran haltuun vaan. Ajoin suunnitelmista poiketen kahden sijaan kolme vetoa, sillä ensimmäinen oli niin mielenkiintoista ravia kuin olla voi. Poni oli kieltämättä varsin vetelä ja sitä sai kyllä herätellä, toinen ja kolmas veto oli ok. Kotiin, pesulle ja pihalle, uuden kärpäsmaskin kera. Kurre näyttää TODELLA retardilta tuon kanssa :D

Kävin myös ratsimassa Murun tänään. Poni oli hieno ja alkaa taipua pikkuhiljaa myös vasemmalle :) Hieroja on kuulemma tulossa. Kenttä oli tarhana, joten pyörittiin laitumia ympäri verrytellen kaikissa askellajeissa ja työstäen käynnissä ja ravissa. Väänsin erilaisia pohkeenväistöjä ja avoa sekä sulkua, jottei Muru ehtisi keskittyä ihanaan ruokaan jota kasvoi tien molemmin puolin.

Päälläni oli samassa paketissa kärpäsmaskin kanssa tullut Hööksin sininen pikee - täydellinen match punaisiin housuihini! Tykkään ja kovaa :)


Hööks


4. kesäkuuta 2013

Kurremaista menoa

Melkoista lomaa on tämäkin! Syöksyn pää kolmantena jalkana paikasta toiseen ja vietän tosiaan kesälomaa. Onneksi nyt saa alkaa ottaa rennommin, lähipäivinä on tiedossa vain runsaasti varusteidenpesua lauantaita varten ja Kurren viimeistely huomenna. Ostin lauantaiksi bling-otsapannan!




Perjantaina juhlin valmistumistani matkailupalvelujen tuottajaksi ja tänään olin Satakunnan ammattikorkeakoulun pääsykokeissa, hain restonomipuolelle. Pari-kolme viikkoa odotellaan tuloksia, haastattelusta jäi ainakin hyvä mieli :) Nyt on jäätävä väsy, jännitys laukeaa ja alkaa väsyttää.

Sitten päätähteen eli Kurreen - eilen kävi Maikki hieromassa ja kehui ponin saaneen erityisesti kaulaan lihasta! Ratsastus oikein päin siis tehoaa :) Tavoitteena onkin saada ponista tasapainoisempi lihaksistoltaan ja sopusuhtaisemman näköinen.




Tuuli oli tänään ratsastamassa ja postauksen kuvitus on tämän päivän treenistä. On muuten vaikea kuvata ja neuvoa samaan aikaan, eli leikkasin Tuulilta pään pois monessa otoksessa...

Tuuli alkaa saada kiinni johtamistekniikasta, jossa vaaditaan tosiaan kevyt johtava käsi ja vahva pohje, pohkeella aina enemmän kuin kädellä. Kurre hakee hyviä pätkiä oikein päin, varsinkin ympyrällä työskennellessä. Tuuli ei luonnollisesti vähemmän ratsastaneena osaa pyytää samalla tavalla kuin Janita, mutta poni kulkee hienosti kun palaset loksahtelee paikalleen.




Alussa pyöriteltiin ympyröitä istunnan ja pohkeiden avulla ja yritettiin olla käyttämättä ohjia. Kurre on todella herkkä suustaan ja herkkä myös painoavuille, eli tämä on helppo harjoitus kunhan muistaa katsoa kunnolla minne on menossa :) Tämän jälkeen vähän ravailtiin pääty-ympyröitä ja palattiin käyntiin ympyrätyöskentelyyn. Lopuksi vielä jääkiekkokaukaloon, jotta saatiin kahdeksikkoharjoitukselle reunat ja Tuulin oli helpompi hahmottaa, mistä poni piti saada kulkemaan.




Huomenna ajan viimeistelyt ja todennäköisesti myös Ellan. Tämän jälkeen Kurre saa pari vapaata ennen raveja ja huomenna katsotaan, mennäänkö extempore Porin 11.6. ponilähtöön - käskin Hannelen soitella, jos toteutuminen jää yhdestä ponista vajaaksi.

3. kesäkuuta 2013

Turku 8.6.

8kk tauko takana - nyt jännittää!

9. ponilähtö B-Ponit tasoitusajo 2100 m Vakka-Suomen Sanomat -lähtö p. 2.22.0 + 20 m/ 1,4 s P. 100 e.

# Hevonen / Ohjastaja Matka:rata Autoennätys Tasoitusennätys Voittosumma
1 Kumlaby Modul / Mira Kaappola 2160: 1 2.19,3ake 2.19,0ke 550 €
2 Zenita Dar / Marjukka Mahlamäki 2160: 2 2.15,4ake 2.18,9ke 390 €
3 Leijan 32 RUSS / Taina Mässeli 2180: 1 2.17,5ke 85 €
4 Surprise Dar / Jenni Mäenpää 2180: 2 2.19,3ake 2.16,9ke 659 €
5 Tejas Monsork / Elina Karjalainen 2220: 1 2.09,4ake 2.14,0ke 150 €
6 Kotimäen Felicia / Janina Vottonen 2220: 2 2.12,9ake 2.14,0ke 806 €
7 Lukas Star / Jonna Kangas 2240: 1 2.11,2ake 2.12,4ke 828 €
8 Drömmer Lu Art / Linda Pitkänen 2240: 2 2.17,7ake 2.12,6ke 416 €