25. helmikuuta 2013

Suklaata ja kermaa

2x Shockemöhle Sports



Lupasin esitellä teille uusimmat ostokseni, kaksi Shockemöhlen kouluhuopaa, jotka ostin Lakkapää Länsiraja Oy:n alekorista facebookin kautta. Molemmat huovat olivat -50% alennuksessa ja hintaa kahdelle huovalle tuli hieman alle 60 euroa, johon vielä postikulut päälle.

Huovat ovat väriä lukuunottamatta täysin identtisiä. Kaunis suklaanruskea sopii loistavasti vähän aikaa sitten hankkimiini eskan pinteleihin ja tuo kermanvärinen on tosi kaunis! Olisi loistava kisahuopa ilman brodeerausta, eli se on sitten se parempi valmennushuopa. Punarautiaalle Murulle luulisi kerman istuvan kuin nenä päähän, pitää yrittää löytää saman sävyinen kisahuovaksikin aikanaan. 

Huovat ovat hyvän tuntuisia kädessä, ei kuitenkaan ihan niin tukevia kuin Eskadron tai Equiline.

Ja hox! Lukijamäärä on kivunnut  pikkuhiljaa jo 75 lukijaan, kiitos teille ihanille siitä! Suunnittelin hieman taas arpovani jotain, joten pitäkää silmät auki :)

24. helmikuuta 2013

:)

Osaa sitä ihminen olla välillä hyväntuulinen! Olen hiukan depressioon taipuvainen varsinkin talvella, mutta pari viime päivää on ollut ihan superkivoja. Käytiin anopin ja appiukon kanssa mökillä syöden hyvin, juorusin pitkään siskoni kanssa, käytiin juhlimassa Timon 80-vuotiasta mummoa (rakastan Timon kummisetää <3) ja olen ehtinyt ratsastaakin mukavasti. Juon nyt kupin teetä ja valahdan vielä kotitallille hoitamaan ponit ja ajamaan Kurren iltapuhteeksi.

Torstaina ratsastin tosiaan sekä Deebon että Murun, aloittaen Murusta. Olin koko päivän jotenkin tosi huonovointinen ja väsynyt, eli ilmeisesti yöunet olivat olleet taas kerran huonot... Murun kanssa jaksoin vähän tehdä töitäkin, mutta Deebon kohdalla keskityin pitkälti keventelemään sitä hyväksi, ottaen laukkatyöskentelyn ympyrällä. En vaan jaksanut alkaa rehellisesti vääntämään koulua, vaan tein helppoja asioita ja Deebo olikin kiva rauhoittuessaan päänsä kanssa. 

Tänään kävin heti aamuyhdeksältä liikuttamassa Murustimen. Muru tuntuu olevan tosi hyväntuulinen ja tulee korvat hörössä tarhassa vastaan, kiva tehdä vastaanottavaisen hevosen kanssa töitä! Nopeasti tallissa kuntoon ja kentälle. Nyt maltetaan jo seisoa mun kiristellessä vyötä ja kiivetessä kyytiin, kun ekat kerrat kokeiltiin, onko pakko :) Aloitin ihan vaan kävelemällä pitkin ohjin ja siitä viitisen minuuttia suuntaansa alkuraveja. Muru on alkanut taipua ravissakin ja on ihan hirvittävän herkkäsuinen! Pieni puolipidäte ohjalla on yhtä kuin seis, eli kaikki pidätykset tehdään pelkillä vatsalihaksilla. Ravin jälkeen aloitettiin käyntiharjoitukset ja keskimäärin viiden askeleen jälkeen se alkoi myödätä niskasta ja oli hirveän pehmeä suustaan. Huomasin vaan yhtäkkiä irrottavani itse ulkopohkeen kyljestä! En tiedä mistä yhtäkkiä sellaisen olen keksinyt, en nimittäin ole tehnyt näin aikaisemmin. Omasta mielestäni Muru oli hyvä nopeasti molempiin suuntiin ja tuntuu jo ihan erilaiselta ratsastaa, mitä ekoilla kerroilla. Myönnän oikeasti vähän odottavani, kuinka hieno kisapeli tästä tuleekaan... Mulla on omana tavoitteena päästä joskus vielä alue-helppo B hyväksytysti läpi ja nyt tuntuu olevan alla hevonen, jolla se on jopa mahdollista.

Torstaina tein normaalit käyntiharjoitukset ja nostelin hiukan peltoradalla laukkaa. En tiedä mitä ylläpitäjä on hevosen kanssa tehnyt, mutten kyllä käsitä, miten se eka laukannosto voi olla niin vaikea! Muru tarjosi ensialkuun pelkkää tikitikiravia, vaikka liioittelin paino- ja pohjeapuja. Raipalla pohkeen kohdalle pari napautusta ja laukka alkoi nousta, ekan noston jälkeen nousi ihan pienellä sisäpohkeella ja painonsiirrolla... Onko Muru siis vaan ajettu laukkaan 5kk? Kenttä on inhottavan huonossa kunnossa, hyvä kun uskaltaa ravata. Auraamatta ja peilijäässä alhaalta, joten aika varovasti mennään kentällä. Toivon mukaan seuraava Suskan tunti voisi olla vaikka maneesissa...

Ihan hirveän kivaa on ollut kyllä ratsastaa viime ajat. Ja jos muistan, esittelen myös uudet ostokset illalla - kaksi Shockemöhlen satulahuopaa! Olivat halvennuksessa, en vaan voinut vastustaa.

21. helmikuuta 2013

Just my luck

Miksi, oi miksi juuri silloin, kun on Deebon ja Murun ratsastuspäivä sekä Kurren ajopäivä, lämpömittari näyttää kevyen raikkaat -15? Eilen -3, huomenna -1. En vaan usko tätä... Ehkä siis aloitan murusta, jatkan Deeboon ja lopuksi Kurre. Murun kanssa kun on tarkoitus tehdä vähemmän aikaa töitä käynnissä... Tosin haen silti kotitallilta toppahousuni, enkä edes yritä softshelleilla.

Alkuviikko on mennyt melkoisessa hulinassa. Tein lyhyen niinsanotun lomituksen vanhassa työpaikassani, eli olen nököttänyt hevosten kärryillä ja nautiskellut ulkoilmasta Bassoradion biiteistä siinä samalla. Ainoan ongelman tuotti tallissa ollut sairas hevonen, jonka takia olen joutunut seilaamaan edestakaisin joutuessani joka kerta pesemään itseni, hiukseni ja vaihtamaan vaatteeni ennen toiseen talliin lähtöä, jotten kuljeta virusta mukanani. Ilmoitin silti Maaritille, että pysyttelen alkuviikon kaukana Murun tallista, jossa on useampia kantavia tammoja. Soitin Sannalle tilanteesta, mutta Deeboilemaan olin tervetullut kun kerran olin ylifanaattinen kontaminaation kanssa :)

Deebo olikin tiistaina ihan mahtava! Vähän ehkä turhan vauhdikkaalla päällä ja kiukkuinen kuin mikä - Deebo ei erityisemmin pidä muista hevosista, nyt kentällä oli kaksi meidän lisäksi - mutta avotaivutus- ja pohkeenväistöharjoitukset kevyessä ravissa saivat rouvan aika hyvin keskittymään ja se peräti unohti kiukutella syvästi inhoamaan Vilma-suomenhevoselle! Kävelin alkuun taas maasta, sitten pienen pätkän pitkin ohjin, jotka tosin keräsin tuntumalle Deebon vaikuttaessa hiihtoliiton edustajalta. Pitkät alkuravit taivutellen ja keskittyen pysymään asiallisessa tempossa myös suorilla. Laukkaa nostaessa Deeboa kiukutti ihan tolkuttomasti ja se hiukan meinasi jäädä paikalleen pomppimaan, mutta pyrin ajamaan istunnalla eteen ja sieltähän se tilanteeseen tyytyväinen heppa taas löytyi. Deebolla on hassu tapa ekassa laukannostossa kotikentällä kiukuta ja hiukan pomppia melkein paikallaan, mutta ihan missä tahansa muualla ollessa ei ole pienintä elettäkään kiukkuamiseen. Ota nyt noista naisista selvää. Nostaessani raviharjoitusten lopussa vielä pääty-ympyröille laukan, nousi välittömästi sujuva ja rytmikäs laukka ilman kiukun poikastakaan.

Pakko on vielä kehua tuota Deebon tallin kenttää. Talli on maneesiton ja varmaan Porin ainoa, jossa kenttä pidetään ihan rehellisessä ratsastuskunnossa läpi talven. Nyt maanantaina satoi kymmenisen senttiä lunta, eikä kenttää oltu aurattu vielä tiistaina, mutta se oli siitä huolimatta aivan super pohjaltaan! Siinä pystyy helposti kääntelemään 10m volttia vaikka laukassa, sillä pohja ei ole tippaakaan liukas. En tiedä mitä tuolle kentälle on tehty, mutta on se ainakin tehty juuri niin kuin pitääkin. Jos Maarit vielä harkitsee Murun osalle muuttoa johonkin hieman lähemmäksi, suosittelen edelleen Ristimäkeä jo tuon kentän takia. :)

18. helmikuuta 2013

Töitä!

Huominen ja ylihuominen tietävät vielä tätä :)

Veeran Turo

17. helmikuuta 2013

Hevosia täynnä olevia päiviä...

Debsutin
Tämä viikko on tullut harrastettua oikein urakalla! Perjantaina ratsastin Deebon ja Janitan Jaden, jonka lisäksi kävin Ellaa ohjasajamassa. Kurren treenaamisen jätin kyllä lauantaille kellon lähellessä seitsemää illalla saadessani Ellan karsinaan...

Deebo oli viettänyt torstaina vapaapäivää ja oli melkoisen täynnä energiaa perjantaina. Ajattelin mennä fiiliksen mukaan ja fiilis vei alkuverkkojen jälkeen suoraan lumiselle pellolle, josko hanki hidastaisi neidin vauhtia edes vähän... Ja hidastihan se. Alkuverkat käytiin läpi pitkin kävelyin, kevyin ravein ja laukaten. 

Yritin jonkin aikaa työstääkin jotain kouluratsastukseen liittyvää, kuten väistöjä ja symmetrisiä voltteja. Deebo kävi ihan hillittömän kuumana ja koska laiskana en ollut jaksanut ottaa kannuksia pois edellisenä päivänä Murun jäljiltä ja olin vielä menossa ratsastamaan Jaden, yritin samaan aikaan pidellä hevosta ja pitää kannukset kaukana Deebosta. Totesin jossain vaiheessa, ettei tästä touhusta vaan tule mitään muuta kuin tappelua jos yritän jatkaa tuuppaamista, joten suunnaksi kentän viereinen pelto. Reilu 30 cm hanki kummasti hidasti vauhdin järkeväksi! Ravailin ja laukkailin molemmat suunnat hyviksi ja Deebo vaikutti olevan riemua täynnä saadessaan tehdä oikeasti vähän töitäkin! Tamma reippaili eteenpäin korvat hörössä ja välillä yritti napata jotain kuolleita kasveja menoon mukaan. Aika aivot narikkaan-päivä, josko tiistaina yritettäisi jotain huomattavasti enemmän kouluratsastusta esittävää :)

Matka vei Sippolaan Deeboilun jälkeen ja varustin Jaden juoksutusvalmiiksi. Juoksutin neitiä ensin ilman piuhoja ja pelkäsin sen suurinpiirtein kaatuvan maneesiin, niin kylki maata viistäen laukattiin... Lisäsin neitokaiselle kumpparit kulkemaan satulavyöstä etujalkojen välistä kuolaimen kautta satulavyön solkiin kiinni. Pitkäkaulaisen hevosen ollessa kyseessä heitin pidennyksiä luonnollisesti väliin, etten vedä Jadea väkisin pakettiin. Piuhat olivatkin kohtuu löysät, mutta siitä huolimatta toimivat rauhoittavasti ja ylimääräinen riehuminen loppui Jaden alkaessa vähän tehdä töitäkin liinassa.
Liinauksen jälkeen kiipesin vielä hetkeksi selkään ja tehtiin töitä lähinnä käynnissä. Jaden keskittymiskyky oli jossain sadan kilometrin päässä ja ihan rehellisesti meidän kahden kemiat eivät oikein mene yksiin, joten ajattelin pyöritellä hevosta lähinnä kävellen välttääkseni sen suuremmat taistelut. Käynnissä se kulkikin ihan ok.

Lopuksi vielä kotitalli siistiksi ja yövalmiiksi ja sen jälkeen Ella valjaisiin. Neiti seisoi hienosti ja rauhallisesti ketjuissa, kuolaimet oli edelleen vähän ällöt. Ohjasajossa on ollut vähän taukoa, mutta Ella handlasi homman erinomaisen helposti ja suurinpiirtein hiihti eteenpäin... Ellei muuta, niin hullun nopea kävelijä se on ainakin! Kotiinpäin tullessa olisi kovasti tehnyt mieli hölkätä. Oli tarkoitus saada Ellalle lauantaina kärryt, mutta minun ollessani tallilla oli koko Pinomäki meidän pihassa. Ei sitten arvattu lähteä ekaa kertaa kärryjä koittamaan niin, että mahdolliset peltivahinkomahdollisuudet olisivat olleet tapissa... Josko nyt viikon aikana sitten.

Kurre oli sitten valjaissa lauantaina. Mitä tuosta sanoisi? Pötki menemään varsin rauhallisessa tahdissa ja kyttäsi kaikkea mahdollista. Mahavyö menee taas viimeisiin reikiin molemmilta puolilta - tosin kiristystilanteessa puoliväkisin. Lenkiltä tullessa menisi vielä reikää kireämmälle, mutta toivon mukaan valjaat pysyy jatkossakin mukana. Ei tuo ihan niin hoikka tyttö vielä(kään) ole :)
Kurre oli hienosti irti pihalla kärryjä laittaessani ja kotiin tullessa en vaivautunut laittamaan koko ponia kiinni ollenkaan. Mihinkäs se siitä olisi pötkinyt, kun nenän alla oli vesiämpäri ja heinänkorsia. Harjailin elikon siis kaikessa rauhassa ja hain valjashuoneesta toisen loimen heittäessäni sisätoppiksen koneeseen, Kurre seisoi täsmälleen samoilla jalansijoilla koko tämän ajan. Hölmö <3

14. helmikuuta 2013

Aamuliikuntaa

Olin melkein niin reipas, kuin eilen ajattelin tänään olevani. Muistin kuitenkin lääkäriaikani pieleen ja onneksi varmistin sen aamulla... Sovittiin kuitenkin Sannan kanssa Deeboilun siirtyvän huomiselle ja kävin vain ratsastamassa Murun. Suska tosiaan tulee taas ensi viikolla ja Janita lupaili tulla katsomaan tuntia, joten lykkään hänelle kameran josko saataisi jotain kuvamateriaalia meidän räpellyksestä :)

Joko minä opin eilen jotain, Muru oppi eilen jotain tai sitten me molemmat opimme jotain. Taatusti tämänpäiväinen ei sujunut yhtä hyvin kuin eilen, mutta alusta asti Muru oli paremmin suora ja huomattavasti vastaanottavaisempi. Se kuunteli tosi paljon paremmin kuin aikaisemmin ja alkaa käydä ihan superherkäksi suusta! Minimaalinen puolipidäte riittää melkein pysähtymiseen asti. Tehtiin myös pari pysähdystä käynnistä ja ekaa kertaa varmaan ikinä osasin ratsastaa pysähdyksen kunnolla, pääasiassa istunnalla. Tästä on suunta vain ylöspäin :) Seuraava virstanpylväs on 1.-2.3. Kirsi Tuomisen valmennus, johon ollaan osallistumassa. Kirsiä varoitetaan etukäteen Murun hiukan huonosta kunnosta ja toivotaan parasta, että ollaan siihen mennessä saatu käynnin lisäksi raviakin vähän parempaan tasapainoon. Kirsissä on se hyvä, että siellä saa todellakin lopettaa ajoissa jos on tarve. Ja pitää kävelypausseja tarpeen mukaan :)

Ponit ovat molemmat treenissä huomenna. Ajan Ellaa takaa ja toivon mukaan lauantaina esitellään neitokaiselle kärryjä!

13. helmikuuta 2013

Kaunis mies ja kauniit varusteet

Hommasin Murulle edustuskamat valmennuksia varten eilen - nyt sain nimittäin vihdoin ostaa tuon himoitsemani Eskadronin talvimalliston viininpunaisen satulahuovan, kuvasta poiketen koulumallina! Lisänä vielä tummantummanruskeat pintelit jotka mätsäävät hyvin huovan tereeseen, kuvassa nuo oikeanpuolimmaiset pintelit siis.

Muru näytti hyvinkin edustavalta. :)

Yhtä hymyä

Ratsastin Murun tänään kolmatta kertaa ja kymmenen vuoden takainen opettajani Suska oli meitä syynäämässä. Maarit soitti eilen ihan extempore, haittaako jos Suska tulee katsomaan Murua tietääkseen, millainen otus on kyseessä :) Miksi olisi haitannut!

Käytiin alkukäyntien aikana Suskan kanssa kuulumisia läpi ja kerroin omaa taustaani sen jälkeen, kun olen lähtenyt Suskan opetuksesta. Alkuraveissa Suska oli vielä hiljaa ja tarkkaili minun ratsastustani, jonka jälkeen siirryttiin käyntiin ja alettiin työstää. Suska oli heti ongelman ytimessä - Muru on saanut kulkea 5kk ylläpidossa ollessaan pitkänä ja ratsastajalle on kelvannut, kun askellaji on ollut haluttu. Me taas haluamme laadukasta liikettä ja oikein työskentelevän hevosen. Murun vatsalihakset on saatava töihin sekä vasen etujalka ottamaan yhtä pitkää askelta, kuin oikean etusen. Sain ohjeeksi unohtaa takajalat sekä pään ja ratsastaa pelkkiä etujalkoja, pyrkien saamaan hevosen rehellisen suoraksi ja käyttämään molempia etujalkojaan yhtä paljon. Alkuraveissa hirvitti vasen kierros, jossa hevonen ihan rehellisesti kaatuu sisälle ja auraamattomalla ulkokentällä ratsastaessa ei voi olla ihan varma, mitä siellä lumen alla on...

Tehtiin lyhyitä työskentelypätkiä, viisi minuuttia kunnolla töissä ja palkinnoksi käveltiin pari kierrosta pitkin ohjin. Sain ihan järjettömän hyviä ohjeita ja selvästi selkäytimestä tulivat kyseisen opettajan opit, sillä sain hirveän nopeasti punaisesta langasta kiinni ja aina kun korjasin hiukan istunnalla, Muru vastasi välittömästi. Jos hevonen yritti purra sisäohjaan, sain korjattua sen takaisin suoraksi ihan pelkällä lantion korjauksella! Alkuun oli mukamas hirveän vaikeaa kääntää sisään kaatuva hevonen pelkällä yläpohkeella ja istuinluulla, mutta yhtäkkiä ratsastin pätkittäin ihan viivasuoralla hevosella, joka itse haki tasaisesti molemmille ohjille. Työskenneltiin hieman reilu puoli tuntia ja lopetettiin, kun hevonen toimi erinomaisen hyvin. Kävelin vielä loppukäynnit maasta ja Muru vaikutti kyllä kaikkensa antaneelta, se oli ihan tosissaan töissä vaikka askellajina oli pelkästään käynti. :) Huomenna yritän löytää samaa fiilistä työskentelyyn yksin, Suska tulee oletettavasti ensi torstaina uudelleen vahtimaan meidän touhuja. Suskan mielestä on ihan mahdollista meidän päästä kilpakentillä ulkokisakauden alkaessa.

Murun jälkeen kävin pyörimässä Deebon kanssa. Deebo oli... No, hyvin kiimassa. Ja kiukkuinen kuin mikä. Ja laiska! :) Hain sen vain hyväksi ja pyöreäksi kentällä, en viitsinyt valmiiksi raivon partaalla olevaa hevosta kiusata kentällä kauaa. Erityisesti laukassa se kulki korvat liimattuna niskaan, ennen kuin rentoutui pidempään pyörivään laukkaan. Huomenna toivon mukaan rouva on hieman vastaanottavaisemmalla tuulella...

10. helmikuuta 2013

PRRC harjoituskoulukilpailut 9.2.

123p / 58,57%


Kurre taapersi Pinomäki Royality Riding Clubin eilisissä kisoissa raviohjelman läpi. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, pää hyvin ylhäällä ja hyvin reippaasti. 

Rata meni ihan ok, mutta parempiakin päiviä on ollut. Olisi selvästi pitänyt ajaa poni perjantaina, sillä koko viikko ratsastaen selvästi keräsi ponille energiaa ihan tolkuttomasti ja se suihkikin ensimmäisen vartin maneesissa verrytellessä vauhdikkaasti raviponiravia eteenpäin. Radalla Kurre heitteli päätään kuten aina kun alkaa ärsyttää, mutta kiltisti suoritti vaaditut tehtävät. Rentoutumisesta ei ollut tietoakaan, mutta hyvin vuoksi me tällaisissa karkeloissa käydäänkin :)

Kurre saa tulla kuitenkin pari kertaa kuussa mukaan, kun pyydän Nykäsen Kallea pitämään itselleni ja Deebolle koulutuntia, jos vain Kallelle sopii. Kalle saa neuvoa Viiviä kiukuttelevan remontin ratsastamisessa, Wilkku saa hoitaa tosiaan lisäratsutuksen kun on saanut lapsen ja kiipeää takaisin hevosen selkään. Nyt annetaan ponille viikon ratsastusloma ja venytellään jalkoja kärryiltä, jotta saadaan suurimmat energiat purettua.

Miss Kameli

Isän kanssa oltiin tänään mukamas reippaita ja heinäkuorman purkamisen jälkeen siivottiin meidän rehuvarastoa. Siirrettiin yksi hylly seinältä toiselle ja kummasti tuli rehariin tilaa! Silloin joskus hylly on vaan laitettu kaura-astiana toimivan pakastimen viereen ja siihen se on jäänyt. Sormeni syyhyävät, kunnes pääsen siivoamaan varustehuoneen lattiasta kattoon.

Miss Kirahvi


8. helmikuuta 2013

Muutaman viime päivän ohjelma

Pikapostauksen aika taas. Tieni vie kohta 13h ajaksi töihin, yhteen ja samaan paikkaan. Kolme työkaveria sairaslomalla sekoittivat hieman pakkaa ja saan nauttia tuplavuorosta... Onneksi on Viivi, joka lupasi hoitaa ponit!

Kurre on ollut nyt kuitenkin vain ratsuna tämän viikon ja tiistaina sainkin riemukkaan viestin, että poni oli kuin olikin taipunut oikealle ja keksinyt jopa kulkea nyökyssä käynnissä ihan itse. Siitä se pikkuhiljaa lähtee. Kurre on luonnollisesti ihan ravuri ratsastaa, eli hankala taivuttaa ja kiireinen aina alkuun, eli nyökyssä kulkemisen keksiminen on ihan hirveä harppaus eteenpäin. Eilen käytiin Sippolan maneesilla kerran päräyttämässä raviohjelma läpi ja poni vaikutti lievästi kilisevän päästään, selvästi pelkkä ratsastus ei rauhoita tarpeeksi, ellei päästellä vähän kovempaa.

Wilkku pamahti maneesille eilen meidän lopetellessa ja tuli sovittua Kurren ratsutuksesta Wilkun saatua ensin lapsen pois alta. Pidin Pommacia nopeaoppisena, mutta Kurre on vielä puolet nopeampi oppija ja ikävä kyllä omaksuu kaikkein nopeiten ne huonot tavat. Wilkku saa opettaa Kurrelle kunnolla laukannoston ja todennäköisesti jotain kiemuroita, kuten pohkeenväistöä sun muuta vastaavaa. Helpompi opettaa, kun ratsastaja tietää täsmälleen mitä tekee ja on opettanut nuoria ennenkin.

Itse ratsastin Deebon tiistaina ja eilen. Eilinen jäi vähän tyngäksi maneesikeikan vuoksi, mutta on tosi kiva pystyä taas tekemään vähän mitä mieleen juolahtaa, kun hevonen selviää sen tason tempuista ongelmitta. Tiistaina vielä tutustuin hevoseen laajoilla kaarilla ja keskityin pitämään sen pohkeen ja ohjan välissä, eilen pyörittelin 10m voltteja, pääty- ja keskiympyröitä, kahdeksikkoa - sain vallata koko kentän ja otin siitä myös kaiken irti. Sain Deebon pätkittäin hyvin irti myös vasemmalta, en vielä ihan 100% mutta hyvin kuitenkin. Laukassakaan se ei yrittänyt minkäänlaisia kommervenkkeja, vaan odotti ja laukkasi rauhassa. Ajattelin soittaa Kallelle, onko hänellä asiaa Poriin päin tiistaisin tai torstaisin, josko ehtisi pitämään meille tunteja ja opettamaan mut ratsastamaan.

Tiistaina olin Murua ratsastamassa maneesilla. Olin Murun tallilla ajoissa ja harjailin sen valmiiksi ja seurasin Marian pitämää tuntia Taikauskolla. On se Usko vaan aikalailla hieno, ei näy 18 ikävuotta vielä missään!
Maneesilla Muru oli hieman erikoinen, tosin mulla onkin vain yksi vertailukerta... Kompuroi hieman omiin jalkoihinsa ja liike oli tosi maahansidottua, sain ihan tosissani ratsastaa eteen eteen eteen. Ravailun jälkeen nostin laukan ja laukka eteni paljon paremmin kuin ravi, mutta yhtäkkiä oltiinkin polvillaan maneesissa! Onnistuin apinoimaan ja pysyin kyydissä putoamatta, vaikka lähellä kyllä kävi. Pelästyttiin hevosen kanssa molemmat, mutta Murussa ei ollut naarmuakaan eikä se ontunut, eli jatkettiin harjoituksia.
Murun kanssa tein paljon käynti-ravi-siirtymisiä hakien sitä nopeammaksi pohkeelle ja oikeasti vastaamaan siihen pohkeeseen ilman raipan huomautusta. Ajattelin käyttää seuraavalla Murukerralla kannuksia ihan vain nopeamman huomautuksen takia. Ensi kerralla myös keskityn pyörittämään Murulta pään pyörälle, eli Tuomisen Kirsin oppien mukaan taivuttamaan johtamalla saadakseni sen rehellisesti ulko-ohjalle ja sisäpohkeen läpi.

Eilen ratsastin Jaden Viivin mennessä Kurrella. Maneesissa alkoikin valmennus, joten pyörittiin valkan ajan kentällä käynnissä ja sain Jaden tosi hyväksi molempiin suuntiin kävellen. Oikealle se yritti yliasettua niskasta, mutta sain senkin suoristettua pikkuhiljaa. Maneesissa nostin suoraan laukan ja ehdin laukata vasemman laukan ok-kuntoon, mutta sitten tosiaan Wilkku, Oona ja Tomas ilmestyivät paikalle Timin ja Anne-ponin kanssa. Jadella oli hermot menossa jo pitkän ratsastuskerran vuoksi, mutta Anne-poni pisti pisteen iin päälle. Jaden kaikki keskittymiskyky hävisi sillä siunaaman sekunnilla, eikä se kyennyt oikein muuta tekemään, kuin kyttäämään Annea. Tässä vaiheessa annoin periksi, sillä hevonen alkoi muutenkin kyllästyä ja kiukutella.

4. helmikuuta 2013

Deborah + Taikapeli = <3

Tämän tytön uudet vuokrahevoset on varmistettu. Pv-tamma Deborah ja sh-ruuna Taikapeli saavat opettaa meitsille uusia tuulia ratsastuksessa!

Deebon kävin kokeilemassa tänään ja se oli aika mahtava. Kyllä se vaan niin on, että hyvää kannatti odottaa :) Käveltiin alkukäynnit maastakäsin lämmitellessäni varpaitani - kesäsaappaat jalassa, koska jouduin lähtemään melko vauhdikkaasti pysyäkseni aikataulussa - Deebo oli hiukan kuuma ja hyvin innokas ratsastaa, joten pyörittiin jonkin aikaa isolla ympyrällä kevyessä ravissa tahtia rauhoitellen. Rauhallisen tahdin löytyessä kuljettiin uraa pitkin edelleen ponia pyöritellen erikokoisilla ympyröillä, tesmailin ratin toimivuutta molempiin suuntiin. Laukat molempiin suuntiin, varsinkin vasemmalle alkoivat vauhdikkaasti, vaikka olinkin varautunut. Sain ohjeet käyttää ihan reilusti kovempia ohjasotteita tarvittaessa ja kannatti uskoa omistajaa, sillä tahti rauhoittuikin nopeasti työstettäväksi, hyvin kootuksi laukaksi. Erityisesti oikea laukka oli jo hyvää.

Huomenna onkin kiirepäivä, sillä aamulla 8:45 suuntaan hammaslääkäriin, sieltä suoraan kouluun, koulusta 11:30 kotitallille ajamaan Kurre, Kurren luota liikuttamaan Deebo ja sieltä jatkan Noormarkkuun Murun luokse, käydään Murun ja erään nuoren kanssa maneesilla Zilpalla. Noormarkusta tie viekin sitten vielä kotitalliin iltatallia tekemään ja lopulta kotiin, eli hyvin, hyvin heppapitoinen päivä tiedossa! Keskiviikkona otan lusmulukujärjestyksestä (ma 8:15-9:45 ja ti 10-11:30 koulua, muuten vapaata) kaiken irti ja nukun hiukan pidempään.

Deeboilua tiedossa siis jatkossa tiistaisin ja torstaisin, Muruilua varmaankin 2-4 kertaa viikossa ennalta määräämättöminä päivinä :)

Loppuun vielä tämän päivän fiilikset työpaikalta, oli ihanat naiset töissä <3


1. helmikuuta 2013

Taas loimikaupoille...

Parin hyvin vesisateisen viime päivän aikana olen todennut asian, jota olen vähän pelännytkin - Kurren toppaloimi vuotaa pepun päältä. Meillä oli muutamia vuosia sitten pieni rottaongelma, jonka hoidin raivokkaasti pois sen jälkeen, kun rottaystäväiset olivat käyneet maistamassa sekä Pommacin (nykyään Kurren) toppaloimea ja koulusatulaa.

Kurren loimessa on tosiaan pepulla nirhaumia, joista vesi pääsee läpi. Poikaystäväni lupasi hommata kontaktiliimaa, jotta loimi saadaan korjattua - kunhan vain löydän jostakin loimen mukana tolleen repair kitin, jossa on pala loimen kangasta sun muuta pientä korjauskamaa. Siitä huolimatta ajattelin katsoa loimitarjontaa ja harkita keväällä/kesällä uuden toppaloimen hankkimista, jos sopiva löytyy. Olen todella paljon tykännyt tuosta hansbon vaaleansinisestä, kaulakappaleellisesta loimesta. Haluan uuden kiinteällä kaulakappaleella olevan, hyvin istuvan 115-senttisen loimen, eli etsintä saattaa taas kerran kestää tovin. Onneksi meillä on Porissa kaksikin hyvää ratsastustarvikeliikettä, jotka tilaavat pyynnöstä sen pienemmänkin mallin loimen, ellei hyllyssä ole. Kiitos vain Riding Sportille Bucasin Freedom Turnout Lightin tilaamisesta!

Mastan huippupaksua, 450g toppauksella olevaa loimea on koossa 115cm. 450g on kuitenkin mielestäni vähän liikaa, koska kuitenkin Kurrella on oltava talvella loimi myös tallissa - poniraasu läkähtyy, jos lätkäisen 400g sisätoppiksen päälle 450g ulkotoppiksen, jos pakkasta on -5. Kurre on kylmänarka, muttei nyt ihan noin kylmänarka. Sisätoppis on kuitenkin valittava yölämpötilan mukaan.

Manusta saisi kyllä edelleen tuon meidän nykyisen loimen mallista Hansbon toppaloimea. Pysytäänkö vanhassa, vai alanko selata englantilaisia kauppoja?